Älä herätä nukkuvaa karhua

Lähes poikkeuksetta kaikki VUJ-ihmiset nukkuvat erittäin sikeästi ja liian aikaisesta heräämisestä seuraa jos ei nyt aina kiukku, niin ainakin lähes koko päivän kestävä tokkuraisuus, jota Minttu tuossa jo kuvailikin kaikkien VUJ-ihmisten tuntemaksi Zombie-moodiksi. Miten VUJ-ihmisen sitten voi saada hereille? Vastaus voi olla ettei aina välttämättä mitenkään, mutta joitakin keinoja siihen on. Toisilla on kolme mahdollisimman kovalla äänellä soivaa herätyskelloa, onpa yksi meistä herännyt siihen kun on tuollaisella setillä varustautuneena herännyt vasta siihen kun talkkari ja poliisi ovat tulleet makuuhuoneeseen.

Minä pystyn helposti deletoimaan koko herätyksen kännykästä, täydessä unessa. Itse muistan vaikeita aamuheräämisiä siitä saakka kun yleensä muistan mitään. Voi sitä poloista, jonka piti yrittää tulla minua herättämään, sai kyllä melkoisen mörököllin kimppuunsa! Oma heräämisstrategianani lapsuudessani kotona (minulla oli viisivuotiaasta saakka sadun ilkeä äitipuoli, joka osasi olla todella häijy ja välttääkseni sen tein ihan kaiken mitä voin) oli sellainen, että heti kun/jos kuulin herätyskellon soivan pomppasin ylös sängystä välittömästi. Tämä oli ainoa keino päästä ylös. Muistan 12-vuotiaana ajatelleeni jo, että saan pian varmaan sydänkohtauksen jos jatkan näin. Aamut koulussa menivät kuin sumussa. Herääminen tapahtui puolenpäivän jälkeen, jos silloinkaan. Kuten Minttu, pärjäsin koulussa hyvin hyvän muistini ansiosta.

Ensimmäinen oma asuntoni oli juuri valmistuvassa kerrostalossa, jossa remppamiehet juoksivat miltei joka päivä tekemässä korjaustöitä. Minä nukuin kuin tukki, paitsi kerran, jolloin ei ollut kiva herätä kun sängyn vieressä oli ihan tuntematon ihminen. Poikaystäväni ovat onneksi olleet hyvin ymmärtäväisiä tämän minun pikku poikkeamani suhteen. Ensimmäinen vain naureskeli kun lähetti minut tokkuraisena niille aamuluennoille, joille kykenin heräämään (eikö hän ollut yhtään huolissaan siitä, että lähdin matkaan fillarilla!!!?) ja toinen vain sanoi et sä nyt oot vain tuollainen talviunilta herätetty karhu.

Tiettyyn rajaan saakka ihminen voi elää vastaan omaa kehoaan. Minulle ’pakollinen pysähdys’ tuli 2006, kun unirytmi lähti totaalisesti lapasesta. Ei sillä, että se olisi aikaisemminkaan ollut mitenkään normaali, mutta tuolloin se pirstoutui ihan mahdottomaksi. Tuolloin lähdin todenteolla hakemaan apua, joka ei sitten ollutkaan ihan oven takana. Nyt vasta olen löytänyt hyvän lääkärin ja rytmini on kohtuullinen, riippuu tietty kenen silmistä katsoo J. Nyt keväällä sekin alkaa heittää häränpyllyä ja hieman jännittää miten selviydyn uusien opintojeni pakollisista harjoitteluista kun en vieläkään pysty nousemaan aikaisin kahta päivää pidempään, jos sitäkään. Tulevaisuus huolettaa myös, mistä löydän unirytmiini sopivan ammatin. Ja näin vähän vanhempana palautuminen yhdestä aikaisesta aamusta vaatii kaksi pitkään nukuttua yötä, tai jopa pidempään. Mutta ehkä niitä karhuvoimia löytyy vielä jostain, niin ainakin toivon.

Salla Zombie-moodissa

Mikäli nukut aamulla, olet automaattisesti työtön, laiska tai joku muu hyypiö

Se että vuorokausirytmi on erilainen kuin sosiaalisen kellon määrittelemä "oikeiden ihmisten" rytmi, herättää usein melko vahvojakin tunteita myös heissä joita se ei oikeastaan edes kosketa. 

Puhumattakaan siitä kuinka puoliso suuttuu kun toisen on pakko nukkua. Toisen pään sisälle on vaikeaa päästä ja pystyä kokemaan se mitä aiheutuu vuosikymmenien liian vähistä unista. Vaikka jokainen tietää miten inhottavaa on olla duunissa jos on nukkunut vaikka kolme tuntia edellisenä yönä, on lähestulkoon mahdotonta käsittää mitä aiheutuu siitä kun sitä tekee pari vuottakin. Saati pidempään. Viivästynyt unijakso on ihan äärimmäisen hankalasti käsitettävä ominaisuus ihmisessä, vaikka sen syy on niinkin yksinkertainen kuin melatoniinintuotannon väärä rytmi. 

Olen kuullut vuosien varrella olevani "teini", tietysti "laiska", "lusmu", "ilkeä", "loinen", "tyhmä", noh, kaikkea. Olen suht pienikokoinen ihminen mikä yleensä vielä lisää alentuvaa käytöstä kun olen tosiaan teinin kokoinenkin. Lakkasin kasvamasta 12-vuotiaana. En ole ollenkaan niin uskottava kuin 180cm suomalainen perus mies. En ole tyhmä, vetäsin kuitenkin lukiostakin reippahan ysin keskiarvot ja omaan liian hyvän muistin. Muistan siis hyvin pitkään myös kaikkien ilkeät sanomiset. Ihmisillä ei tunnu olevan mitään seulaa mitä he ääneen toiselle ihmiselle laukovat. Samaan aikaan harva heistä kestää viikkoakaan kolmen tunnin yöunilla. Hyvä jos päivän. Useamman kerran olen kuullut DSPS-potilaan avioliiton kariutuvan siihen kun töissä käyvä puoliso suuttuu ettei tulla lasten kanssa viikonloppuna aamulla varhain aamupalalle vaikka kotona lapsia hoitava puoliso tekee niin kaikkina muina päivinä. Siitä aiheutuu tietysti turhaa univelkaa kun edes silloin kun lapsilla olisi joku muu kaitsija, ei saa nukkua. Se tarkoittaa ettei saa nukkua. Oikeasti. Ei laiskuutta tai mukavuudenhalua. Monasti olen kuullut lauseen "sulla oli mahdollisuus nukkua". Siis illasta. Kiitti vaan, mutta kun mä en voi nukkua illalla. Voin yrittää, mutta ilman unta se ei ole nukkumista. Sitten vielä se asenne kun sanoo jollekin että se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Se on nokkavasti sanottu se. Selvä angstinen teini! Ei edes yritä! Niin monta kertaa viikon ainoat uneni on keskeyttänyt huuto "herätyyyyys". Se on kai ihan ok ja normaalia. 

DSPS periytyy. Niinpä toinen lapsistani on myös hiukan myöhäisempi rytmiltään kuin muut lapset. Olen yrittänyt pitää hänet "ihmisten" rytmissä nyt kun se vielä on mahdollista. Jos hän nukkuu päiväkodissa päiväunet, illalla menee klo 22-24 asti ennekuin pikkusankarin saa nukkumaan. Ja aamulla joudun herättämään hänet kesken unien koska ne jatkuisi aika myöhään. Niinpä pyysin että hän ei nukkuisi päiväunia. Se lienee ennenkuulumatonta, koska sen vuoksi on vedetty jo vaikka mitkä huonoäiti-kortit esiin tyylillä "ajattelisit lapsesi parasta ja toisit aiemmin hoitoon että hän saa osallistua toimintaan". Selitettyäni ensin juurta jaksain DSPS:n toimintalogiikan moneen kertaan monella eri tavalla, seuraavalla kerralla kun pyydän ettei minulta enää ikinä pyydettäisi aikaisemmin tuomista, ainakaan joka viikko, oli kommentti "me vaan aateltiin että jos toisit aiemmin niin saisit levätä sitten". AAAAARGH! Eli olen automaattisesti lusmu! Selvästi työtön? Joo. Eikä mitään oltu kuunneltu tai uskottu. En siis ensinnäkään pysty nukkumaan myöskään päivällä, eli unet on saatava putkeen tai ne on menetetty. Sitäpaitsi en ole työtön, vaan yksityisyrittäjä. Teen töitä, vaikken lähdekään aamuvarhaisella töihin.

En ole koskaan väittänytkään olevani 8-16 töissä. Se olisi oikeastaan mahdotonta, joten olen onneksi löytänyt alan jolla voin sopia joustavasti omat aikatauluni. Silti jotkut ihmiset käyttäytyvät kuin olisin myöhässä. Se on kyllä jännä. Nykyään on niin paljon eri aikaan tapahtuvia töitä. Se että auto seisoo pihassa, ei kerro vielä mitään työskentelyaikataulustani, mutta pienessä kylässä se aiheuttaa selvää närää myös kirjallisessa muodossa internetsin syövereissä:
"Niin kun mä olen menny töihin sä olet nukkunu. Ja nukut parhaassa tapauksessa vielä kun tulen töistä. Ja hoitanu lapsen hoitoon.............Tää kylä on pieni ja mulla silmät päässä." "Tiedä mikä on uni ongelma, mä en syyttä hauku." Selvä se. Naapuri tietää!

Se että ei saa unta on tuttua varmaan lähes kaikille ihmisille. Ehkä siitä siksi on helppoa olla jotakin mieltä. Se että on olemassa muunlaisia "ei tule uni" -tyyppejä kuin oma ehkä stressaavassa elämäntilanteessa tapahtuva valvominen, onkin sitten jo vaikeampi. Muitakin väsyttää aamuisin. Selvä se. Mutta siinäkin on eroja, mitä on mahdotonta käsittää. Monasti olen kuullut tyrmättävän väsymykseni sillä että "muakin väsyttää". Voi tietty väsyttää, en mä sitä väitä, mutta jos kuitenkin nukkuu 8 tuntia yössä, niin puhutaan vähän eri leveleillä. 

Ei mulla muuta.