Zombie-moodi saavutetaan kun ollaan viivästyneen unijakson vuoksi nukahdettu vasta aamuyöllä ja aamulla jouduttu yhteiskunnan kellon uhriksi niin että yöunet jäävät ainakin lyhyiksi, mutta toisinaan myös välistä. Sitten kun sitä toistetaan viikkoja, kuukausia, vuosikymmeniä, niin kognitiiviset funktiot alkaa olla pahasti hakusessa. Kunnon fatiikki estää ajattelemasta, hävittää lähimuistin ja murentaa huomiokyvyn. Ärsyttävästi se jättää kuitenkin sen verran ymmärrystä että ymmärtää kun päässä lyö tyhjää. Eli muistaa kuitenkin miten on aiemmin suoriutunut ja mitä voi itseltään normaalitilassa odottaa jolloin voi kuolla vaikka v*€%#tukseen kun kesken töiden teon ei päässä vaan tapahdu yhtikäs mitään vaikka kuinka pinnistää. Joskus ei pysty tekemään mitään. Se on vielä turhauttavampaa, mutta pakko on vaan antaa itsensä levätä (se ei suinkaan tarkoita nukkumista).
Lähimuistin takia asioihin keskittyminen on välillä käytännössä mahdotonta. Etenkin paperitöissä voi mennä järkyttävä määrä aikaa hukkaan kun joka laskun kirjoittamisen kohdalla viitenumeron copy-paste -toiminnon keskellä unohtaa mitä oli tekemässä ja selaa läpi 5-10 asiaankuulumatonta tietokoneohjelmaa ennenkuin muista pastettaa sen viitenumeron sinne lokeroonsa. Parhaimpana päivänä on lasku tullut vielä bumerangina nolosti takaisin kun päivämäärät ja laskun numerot on myös ihan kaakossa....
Huomiokyky... Olen ihan hyvä ajamaan autolla. Oikeasti. Siis liikennesääntöjen mukaan käyttäydyn, enkä öykkäröi, saati kaahaa, mutta SUUNNISTAMINEN! Apua! Olen ajanut ehkä satoja kertoja Länsiväylältä Kehä I:lle ja siitä Munkkaan Lehtisaaren kautta, mutta silti löysin itseni eräänä aamupäivänä Nokian pääkonttorin parkkipaikalta! Miten se on mahdollista? Yritin seurata kylttejä joissa lukisi "Munkkiniemi Lehtisaari" jolloin luonnollisesti tulkitsin "Keilaniemi Karhusaari" -kyltin samaksi.
Joten pliis, jos näet vaikka työpaikallasi silmät auki olevan henkilön, jolla ei näyttäsi olevan kaikki ihan kotona, niin anna sille vähän armoa edes aamupäivisin. Se on varmaankin vain väsynyt.
Tekstisi on kuin suoraan omasta näppiksestäni. Aika pelottavaa, oikeastaan. Menin suorastaan sanattomaksi. Tiesin toki, että en ole ainoa DSPD:n kanssa kamppaileva - vaikka eihän se itsestäni vaivalta tunnukaan, vaikka toki mutkistaa elämää huomattavasti - mutta on silti hämmentävää lukea, miten samanlaisia kokemuksia muilla on.
VastaaPoistaVoinko udella, että miten olet selittänyt yökukkumisesi muille ihmisille? Onko sinua ymmärretty, onko DSPD hyväksytty? Valitettavan iso osa ihmisiä, mukana myös niitä joiden todella toivoisi ymmärtävän tilanteeni (työvoimaviranomaiset yms.), eivät millään tunnu ymmärtävän/hyväksyvän tilannettani. Olen joko mukavuudenhaluinen laiska paska, joka ei vaan halua herätä silloin kuin kaikki muutkin koska se ei ole kivaa tai sitten yökukkuminen on oma valinta, elämäntapa, joka ratkeaa sillä kuuluisalla niskasta kiinni ottamisella. Olen siis joko laiska tai lusmu. Kiitos vaan ymmärryksestä heillekin.
Moikka! Törmäilyiltä ei todella ole vältytty. Teen seuraavaksi aiheesta postauksen tai ehkä parikin, koska niitähän riittää! Niin naapuri, kuin aviomieskin ja päiväkodin tädit pitää mua ihan lusmuna, mutta on ne aika hyvin ojoon saatu. Tyhmät ihmiset on sitten asia erikseen. Tai siis semmoiset jotka on vaan päättäneet millainen mä olen eikä ne edes kuuntele
VastaaPoista